Muistikuva 1980-luvun lopulta: Oppilaat kokoontuvat peruskoulun aulaan, jossa jaetaan hiihtokisojen palkintolusikat luokkien ...
Koveron nuorisoseurantalolla kokoonnuttiin isolla joukolla viime torstaina Joensuun seudun Leader -yhdistyksen kutsumana.
Tästä vuodesta lähtien isille jaetaan sama valtiollinen kunniamerkki, jota ansioituneille äideille on pitkään jaettu.
Ilomantsin lukion kevään 2025 kymmenen abiturienttia hitsautui yhteen jo lukio-opintojen alussa. Silloin ryhmänohjaaja Tarja ...
Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (37) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten ...
Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (37) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten ...
Kotitalouksia ohjeistetaan pitämään kotivaraa niin, että poikkeustilanteen tullessa kotivaralla pärjää vähintään 72 tuntia.
Aluevaltuutettuna seuraan tarkasti hyvinvointialueemme päätöksentekoa, erityisesti aluehallituksen toimintaa, sillä siellä ...
Teollisuusliiton ja Ammattiliitto Pron lakot teknologia- ja kemianteollisuuden työpaikoilla jatkuivat maanantaina.
Paljon on Heinävaaran kylällä kyläyhdistyksen talkoovoimin tehty, mutta uusiakin ideoita löytyi, kun asiaa pysähdyttiin ...
Seurakunnan talouspäällikkö Hilkka Hiltunen, 65, vietti viime viikon perjantaina viimeistä päivää töissä.
Pohjois-Savon ely-keskus varautuu käyttämään tänä vuonna päällystetyn tieverkon korjaus-, päällystys- ja tiemerkintätöihin ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果